tän piirtämisestä on jo kuukausi pari aikaa, paino on jämähtäny tohon 100kg vaiheille ja jään sitä sit tarkkailemaan. ~8kk sitte olin viel 75kg :l raskausarpia mul on mahassa, reisissä, tisseissä, selässä, käsivarsissa ja säärissä
sit pari sketch sivua!
Ah kuulostaa niin tutulta. Nyt oon ollu ”virallisesti ylipainoinen” jo pari vuotta (jonka aikana painoa kertyillyt hieman lisää), mutta silti päivittäin huomaa noita lihavuuden tuomia.. epämukavuuksia. Ettei siis ole vaan oppinut jotenkin elämään niiden kanssa, kun kuitenkin joskus ennen asiat oli toisin.
Mulla on aina ollu kaksari jonkinmoisena, mutta nyt se näkyy koko aika vaikka olisin ihan pää pystyssäkin. Sitten on niitä raskausarpia niin mahassa, perseessä, reisissä kuin käsissä. Tissit ei oo kasvanu niin rajusti, että niihin ois tullu, mutta niissä on vuosia vanhoja haalistuneita arpia siitä, kun ne alunperin otti ja kasvo.
Jos on tosiaan tolleen jalkojen päällä, niin tuntuu, että polvitaivet jotenkin litistyy kasaan ja se sattuu ja on kamalaa. Mulla on kans ollu aina tapana istua polvet koukussa kaikilla tuoleilla, että polvet on siis mun eessä ja oon voinu nojaa leukaa niihin. Arvaa onnistuuko enää? Iso maha on tiellä ja ei pää enää yllä polviin. On ollu pakko kehitellä uusia tapoja istua mukavasti kun maha ottaa vastaan asennossa jos toisessa.
Mä oon aina hikoillu aika runsaasti niin nyt kun on kauheat jenkkakahvat niin kaikki makkarat hikoaa. Rintaliivit porautuu läskeihin ja on tosi epämukavat, varsinkin suurien raskaiden roikkuvien rintojen kanssa. Polvet ei meinaa kestää kyykkyjä (nimenomaan polvet, tuntuu, että ne lahoaa irti jos joutuu kyykistymään). Lattialta ylös nouseminen ei ole kovin ketterää vaan muistuttaa valasta kuivalla maalla. Maha löllyy esim. juostessa ja on epämukavaa.
Lihominen on tuonu tosi paljon ikäviä puolia ja varmaan terveyskin kärskii. Mutta silti oon liian laiska tekemään asialle mitään. Oon ollu melkein syömishäiriön partaalla joskus teini-iässä (tai ehkä olinkin kun painoin parhaimmillani vain 45 kiloa vert. nykyseen 90+) ja vaikka varmasti oonkin järkevämpi nykyään, niin pelottaa, että sorrun tuohon eri tavalla itsetuhoseen maailmaan taas ja paino ja ruoka alkaa hallita elämää. Vaikka en pidä läskeistäni, en halua myöskään sitä elämää takas, jossa kärsin laihuuden takia. Vähän sellanen paha tilanne kun haluais laihtua, mutta ei halua laihduttaa vaivannäön ja pelkojen takia. Awsum.
Kuitenkin, jos oot lihonu ilman mitään selvästi näkyvää syytä lyhyessä ajassa, kannattaa painottaa sitä lääkäreille vähän tarmokkaammin, että oot huolissas siitä ja et tiedä mistä vois johtua. Syynä kun voi olla sitten joku piilevä tauti tai jotain muuta, mikä ehkä kannattais tutkia. Joskus noista asioista saa kyllä tapella lääkärissä. Mulla oli aika hankalaa kun koetin painottaa mun päänsärkyjen johtuvan mun niskavaivoista eikä migreenistä. Ja pitäs mennä tappelee uudestaan kun on alkanu jotain vielä erilaisempaa särkyä ja tarvis jotain apua tai neuvoja miten siitä pääsis eroon kun haittaa vähän elämää.
Tosta hengästymisestä muuten. En oo kovin paljoo harrastanu liikuntaa viime vuosina, mutta alotin semi fyysisen työn viime vuoden puolella ja aluksi kyllä huomasi, että on ihan persiistä kun on tätä elopainoa ja se liikkuminen raskaampaa. Kuitenkin tässä ajan kuluessa ei töissä harrastettu liikunta enää hengästytä vaikka oon ihan yhtä lihava ku alottaessaniki. Että vaikka se paino ei laskiskaan, niin silti voi kunto parantua, jos jotain enempi tekee ja huomata ihan positiivisesti, että vaikka on ylipainoinen, ei hengästykään enää. Jee. Hengästyn kyllä pyöräillessä koska se on erilaista liikuntaa kuin mihin oon tottunu töissä.